30.7.2014

Grillatut varhaissipulit






Oltiin naisporukalla mökillä ja yksi ystävistäni kekkasi tehdä valkoviinillä marinoituja varhaissipuleita. 
Kyllä se viini toi vähän sellaista lisämakua muutenkin herkullisiin sipuleihin.

Grillatut varhaissipulit

Nippu Varhaissipuleita
1 dl kuivaa valkoviiniä
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
hieman oliiviöljyä

Puolita sipulit. Aseta syvään kulhoon ja kaada päälle valkoviini. Anna olla valkoviinissä vähintään puoli tuntia. Pyöritä sipulit vielä viinissä ja kaada sitten pois. Sivele sipulien valkoinen osa oliiviöljyllä ja ripottele päälle mausteet. Anna grillaantua n. 20 minuuttia grillin sivussa (ei siis keskellä, jossa kuumin hiillos). 



27.7.2014

Welch cakes







Se oli sellainen juttu, että oli vieraita tulossa. Kuuma päivä ja olisin halunnut tehdä marenkia jätskin ja mansikoiden kaveriksi. Kolme tuntia uunin vierellä ei houkuttanut sattuneesta syystä laisinkaan. Sitten eteeni sattui Jamie Oliverin uusin päivitys, jossa oli näitä. Päätin kokeilla.
Nämä ovat sellaisia rapeita, keksin tyyppisiä, voin makuisia kakkusia.

Muuntelin hieman reseptiä suomalaisiin raaka-aineisiin sopivammaksi ja herkkua tuli. Näitä oli helppo tehdä ja eniten aikaa kului paistamiseen. Kannattaa kokeilla. Nämä sopivat aikalailla minkä kanssa tahansa. Ihan sellaisenaankin.
Itse tarjosin raparperihillon, vaniljajäätelön ja mansikoiden kera.


n. 20 kpl cakesejä

6 dl jauhoja
2 dl perunajauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl tomusokeria ja vielä koristeluun
½ tl kanelia
1/6 tl inkivääriä
1/6 tl kardemummaa
225 g kylmää, hetken pehmennyttä ( 10 min.) voita
1 muna
loraus maitoa (n.2 rkl)

Kaada kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Paloittele voi joukkoon ja nypi seoksesta sormin murumainen seos. Tee seoksen keskelle kolo ja lisää muna ja loraus maitoa. Sekoita, joko haarukalla tai sormin, taikina tasaiseksi.

Jauhota leivinalusta ja kauli taikina senttimetrin paksuiseksi. Leikkaa taikinasta pyöreitä, läpimitaltaan n.8 senttimetrisiä kakkusia. Paista miedolla lämmöllä (hieman alle keskilämmön) paistinpannulla, ilman voita tai öljyä, 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta. Kakkuset saavat jäädä suht vaaleiksi pinnaltaan. Aseta kakkuset jäähtymään tasaiselle alustalle. Kun jäähtyneitä, ripottele päälle vielä tomusokeria. 


12.7.2014

Kaikkea raparperista, etenkin yks hillo.







Me ollaan löydetty aarre! Raparperipelto, jota kukaan ei tarvitse. Mies käy kaksi kertaa kesässä korjaamassa satoa ja sitten meillä täyttyykin keittiö moneksi päiväksi raparperin tuoksusta.

Mies tekee mehua ja siirappia (minttuista rapaprperisiirappia Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Purkissa! -kirjasta) ja minä kaikkea muuta.
Tällä kertaa tein chutneya ja vaniljaista hilloa. 
Yhden piirakankin tein, mutta sen reseptin pidän vielä takataskussa. Sori.

Hillon ajattelin säästää lahjoiksi, viemisiksi ja paniikkitilanteisiin.
Vaniljainen rapaprperihillo sopii järkyttävän hyvin puuron, jogurtin tai vaikka juustojen kaveriksi.

Omena-raparperi-vaniljahillo
n. 1 l hilloa

2 makeaa omenaa 
5 dl raparperia paloina 
½ vaniljatangon siemenet
½ dl vettä
5 dl hillosokeria


Kuori ja paloittele omenat pieniksi paloiksi (n.1-1,5 cm). Kuori ja pilko rapaprperit (2 cm kokoisiksi). 
Leikkaa vaniljatangosta puolikas. Halkaise se veitsellä ja raavi veitsellä siemenet talteen.
Laita vesi kattilaan, anna kiehahtaa ja lisää omenat, raparperit ja vaniljatanko kattilaan.
Anna seoksen lämmetä, kunnes höyryää ja lisää hillosokeri. Sekoita.
Anna seoksen kypsyä ja hilloutua noin 20 minuuttia, välillä sekoittaen, kunnes raparperit ovat hajonneet. Kaada hillo kiehuvassa vedessä desinfioituihin kuumiin purkkeihin ja sulje ilmatiivis kansi välittömästi. Anna purkkien jäähtyä ja umpioitua huoneenlämmössä.